Pilkington Automotive Finland Oy rekrytoi tänä vuonna 20-30 kesätyöntekijää Tampereen tehtaan tuotantoon. Uusien työntekijöiden rekrytointi kertoo erinomaisesta tilauskannasta ja vilkastuneesta kaupankäynnistä.
– Pilkingtonin Tampereen tehtaalla valmistetaan lasituksia sekä maatalouden hyötyajoneuvoihin että busseihin. Erityisesti hyötyajoneuvojen liiketoimintasektori näyttää nyt piristymisen merkkejä. Tilauskanta on nousussa asiakkaiden kohonneiden tilausennusteiden, uusien tuotteiden sekä osittain Yhdysvalloista Tampereelle siirretyn tuotannon ansiosta, kertoo Pilkington Automotive Finland Oy:n toimitusjohtaja Johanna Kuusela.
Tampereen tehtaan tuotantoon palkataan kesätyöntekijöitä ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen. Rekrytointi järjestettiin yhteistyössä Suomen Henkilöstötalon kanssa ja viimeiseen hakupäivään 28.2.2018 mennessä vastaanotettiin noin sata hakemusta.
– Odotamme innolla kesätyöntekijöiden perehdyttämistä monipuoliseen tuotantotyöhön. Meillä on vahvat perinteet työturvallisuudessa ja autoteollisuuden edellyttämissä korkeissa laatuvaatimuksissa. Kesätyö Pilkingtonilla teollisessa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä antaa työelämän käytännön taitoja kuten tarkkuutta, huolellisuutta sekä osaamistaitoja esimerkiksi Lean-työkalujen soveltamisesta käytännössä joita arvostetaan alalla kuin alalla, Kuusela toteaa.
Rekrytoinnilla toivotaan olevan paikallisesti työllistävä vaikutus vielä pitkään. Kun tuotantoon jatkossa tarvitaan tilapäisiä työntekijöitä ja sijaisia, kesätyöntekijät ovat ensimmäisinä mielessä.
– Haluamme olla Pirkanmaalla tunnettu ja haluttu työnantaja jatkossakin. On hienoa voida tätä kautta avata uusia urapolkuja ammattitaitoisille lasityöntekijöille, Kuusela iloitsee.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Johanna Kuusela
Pilkington Automotive Finland Oy
p. 050 566 0939
johanna.kuusela@fi.nsg.com
Henkilöstöpäällikkö Marita Kjellman
Pilkington Automotive Finland Oy
p. 040 7433 511
marita.kjellman@fi.nsg.com