Vastuunkantoa vaikeassa tilanteessa – Pilkington sai kunniamaininnan yt-neuvottelujensa sydämellisestä hoidosta

Mediatiedote
12 helmi 2014
Sydämellinen, lämmin ja välittävä. Näin kuvattiin Vuoden henkilöstöteko 2013 -kunniamaininnan voittaneen Pilkington Automotive Finland Oy:n henkilöstöönsä kohdistamaa huolenpitoa, kun yritys joutui ajamaan alas Ylöjärven tehtaan ja irtisanomaan mittavan määrän työntekijöitään viime vuonna.

 Kuvauksen antoi Vuoden henkilöstöteko -kilpailun raati.

Kunniamaininnan Vuoden henkilöstöteko -kilpailussa saanut Pilkington paini yt-neuvottelujen kourissa etsien samalla parhaita mahdollisia ratkaisuja tukeakseen irtisanottavia työntekijöitään vaikeana ajanjaksona. Huolellinen suunnittelu ja määrätietoinen toteutus onnistuivat – suuri osa tehtaan irtisanotuista työntekijöistä on löytänyt itselleen uuden uran tai ammatillisen opiskelupaikan.

Yt-neuvotteluiden huomioiminen yhtenä vuoden henkilöstöteoista saattaa nostattaa monella kulmakarvoja. Kunniamaininnan jakanut raati perustelee kuitenkin valintaansa ennen kaikkea hankkeen ajankohtaisuudella. Teollisuuden rakennemuutos ja sitä seuranneet yt-neuvottelut ravistelivat Suomea vuonna 2013 – eikä loppua valitettavasti näy. Vaikeassa tilanteessa yritys voi kuitenkin toimia tavalla, joka auttaa työntekijöitä löytämään itselleen uuden uran ja antaa voimia jaksaa vaikean välivaiheen ylitse.
– Lähdimme jo varhaisessa vaiheessa selvittämään, millaisia mahdollisuuksia meillä on edistää henkilöstömme uudelleentyöllistymistä. Järjestimme lukuisia tilaisuuksia, joihin osallistui koko henkilöstömme. Näin teimme kaikille helpoksi kartoittaa tulevia mahdollisuuksiaan ja löytää itselleen sopivimmat vaihtoehdot. Toimme monipuoliset palvelut suoraan työntekijöidemme luo tarjoten heille muun muassa työstä työhön -ohjausta sekä tietoa pienyrittäjyydestä ja urasuunnittelusta. Tehtaallamme kävi yrityksiä kertomassa tarjoamistaan työllistymismahdollisuuksista. Uusyrityskeskus Ensimetri ja Ylöjärven kaupunki antoivat puolestaan tietoa yrittäjyydestä kiinnostuneille, TE-toimisto järjesti tehtaallamme rekrytointitilaisuuksia ja työterveyshuollon Muutos-Pihlaja selvitti työntekijöiden työkykyä ja etsi sen pohjalta heille sopivia työtehtäviä ja ammatillisen koulutuksen vaihtoehtoja. Lisäksi uudesta urasta kiinnostuneille järjestimme ja osittain myös kustansimme muun muassa lähihoitajakoulutuksen, johon osallistui kaiken kaikkiaan 30 alan vaihtoa suunnittelevaa työntekijäämme, Pilkingtonin henkilöstöpäällikkö Johanna Kuusela kertoo.

Verkostoituminen on työllistymisessä päivän sana niin yksilöillä kuin yrityksilläkin: kehuja Vuoden henkilöstöteko -raadilta saivat Pilkingtonin ponnistukset ottaa käyttöönsä kaikki mahdolliset resurssit ja tukiverkostot henkilöstön tukemisessa. Raati toivoo muiden yritysten ja niiden hr-osastojen ottavan mallia Pilkingtonin toimista vastaavaan ikävään tilanteeseen joutuessaan.
– Meille tärkeintä oli työntekijöidemme hyvinvointi ja teimme kaikkemme sen ylläpitämiseksi. Halusimme näyttää henkilöstöllemme, että olemme sanojemme takana ja pidämme kiinni ”Kaveria ei jätetä” -periaatteesta myös hankalissa tilanteissa, Pilkingtonin toimitusjohtaja Rami Tähtinen kiteyttää. Vaikka Pilkingtonin mallia ei välttämättä voi suoraan kopioida muiden yrityskulttuurien käyttöön, muistuttaa Tähtinen, että asioiden käsittely perinteistä poikkeavalla tavalla voi tuoda tullessaan erittäin kannustavia tuloksia.

Vuoden henkilöstöteko -palkinnon nappasi Sanofi Avensis Oy:n Tarkoituksemme-hanke.  Kunniamaininnan sai myös Turun Yliopiston Sovittelumenettely varhaisen tuen toimintamuotona -hanke. Sanofa Avensiksen hanke keskittyi yksittäisten työntekijöiden roolin näkyväksi tekemiseen yrityksen menestyksessä ja Turun yliopiston hanke työelämän ongelmien varhaiseen tunnistamiseen ja rakentavaan ratkaisuun. Vuoden henkilöstöteko -palkinnon jakaa vuosittain henkilöstöjohdon ammattilaisten yhdistys Henry ry. Yhdistys pyrkii kehittämään suomalaista henkilöstöjohtamista ja siten suomalaisten yritysten kilpailukykyä.

 

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Rami Tähtinen
Pilkington Automotive Finland Oy
03-349 9111