NSG Group käynnistää Pilkington Lahden Lasitehtaan uudelleen
11 May 2011NSG Group on päättänyt käynnistää tuotannon uudelleen konsernin automotiveliiketoiminnan tasolasitehtaalla Lahdessa. Linja pysäytettiin 2009 maailmanlaajuisen taantuman seurauksena, jonka johdosta Euroopassa oli tasolasin ylikapasiteettia.

Työ lasin sulatusuunin remontoimiseksi ja uudistamiseksi alkaa pian ja tuotannon suunnitellaan alkavan vuoden 2012 ensimmäisen puoliskon aikana.
Kun remontti on saatu valmiiksi, tuotettava lasi käytetään pääasiassa Suomen Pilkingtonin automotivetehtaissa ja jonkin verran rakennuslasipuolella. Käynnistyessään tehdas työllistää noin 80 henkilöä ja tuottaa vuositasolla noin 70 000 tonnia lasia.
