Euroopan energialisämaksu
Pilkingtonin Euroopan rakennuslasituotteiden energialisämaksu
Miksi Pilkington BPE otti käyttöönsä energialisämaksun vuonna 2004?
Vuonna 2004 oli selvää, että peruskustannuksemme olivat nousseet merkittävästi epätavallisen korkeiden energiakustannusten takia, jotka todennäköisesti jatkaisivat nousuaan jonkin aikaa. Halusimme aloittaa normaalihinnoittelun ulkopuolisen käytännön, jonka avulla voisimme siirtää osan kohonneista kustannuksista asiakkaillemme selvällä ja dokumentoidulla tavalla. Korostamalla, että tämä hinnoittelu¬tekijä on suoraan sidoksissa polttoaine/energiahintoihin, viestitimme asiakkaillemme haluavamme olla läpinäkyviä tämän suuren kustannustekijän suhteen.
Miksi Pilkington BPE edelleenkin soveltaa energialisämaksua?
Ei liene epäilystäkään siitä, että edelleen vallitsee kalliin energian aika. Itse asiassa vielä suuremmassa määrin kuin silloin, kun otimme energialisämaksun käyttöön. Henkilökohtaisessa elämässämme havaitsemme tämän korkeina hintoina polttoainepumpuilla ja kotiemme suurina lämmityslaskuina. Aivan samoin ovat Pilkingtonin energiakustannukset nousseet huomattavasti vuosi vuodelta vuoden 2003 jälkeen. Kaikki alku¬peräisen energialisämaksun käyttöönottoon vaikuttaneet syyt ovat nyt entistäkin ajankohtaisempia. Me tietysti toivomme koko ajan, että energiakustannukset palaavat entiselle tasolle, jolloin lisämaksua ei tarvita, mutta uskomme sen olevan epätodennäköistä lyhyellä tähtäimellä. Uskomme yhä lujasti, että energialisämaksu on paras tapa siirtää osa kohonneista kustannuksistamme eteenpäin. Sen avulla pystymme toimimaan kannattavasti niin, että voimme panostaa tuotteisiin ja palveluun, joita tarvitsemme palvellaksemme asiakkaitamme, mutta se antaa samalla asiakkaillemme vahvan, selkeän ja julkisen perusteen siirtää oma kustannusnousunsa omille asiakkailleen.
Energialisämaksuamme sovelletaan samalla tavalla kaikkialla Euroopassa
Varmistaaksemme, että energialisämaksumme taustalla oleva viesti ymmärretään kaikilla Euroopan lasimarkkinoilla, veloitamme energialisämaksun täysimääräisenä myös kaikilta omilta jatko¬jalostus¬tehtailtamme, jotka puolestaan siirtävät energialisämaksun edelleen omille asiakkailleen.
Mitä tapahtuisi, jos energialisämaksu poistettaisiin huomenna?
On selvää, että Pilkington BPE:n täytyy siirtää kustannusten nousu asiakaskunnallemme. Siten kokonais¬bruttohintamme ei muutu. Hinnoitteluamme ei kuitenkaan seuraisi selkeä, läpinäkyvä ja julkinen mekanismi. Se, miten asiakkaat tai kilpailijat puolestaan siirtävät omat kustannuksensa eteenpäin, on tietenkin heidän oma asiansa, kuten aina. Markkinoiden yleinen kuva muuttuisi kuitenkin sekavammaksi, ja asiakkaat menettäisivät vahvan perusteen ja rakenteen omien kustannustensa nousun siirtämiseksi edelleen. Tästä syystä me emme aio poistaa energialisämaksuamme.
Yhteenveto
Pilkingtonin energialisämaksu Euroopassa on näkyvä, reilu ja läpinäkyvä tapa siirtää osa meidän kohonneista energiaperusteisista kustannuksistamme asiakkaillemme. Sitä sovelletaan samalla tavalla koko Euroopassa, ja sitä valvovat, ei pelkästään Pilkington, vaan kansainväliset energia ja valuutta¬markkinat. Sen lisäksi Pilkington antaa eteenpäin selkeän viestin, jonka asiakkaat ymmärtävät. Uskomme, että energialisämaksumme on paras tapa hallita niitä vaikeita toiminta¬olosuhteita, jotka liittyvät erittäin korkeisiin energian hintoihin.
Lisätietoja saat oman maasi Pilkingtonin myyntiorganisaatiolta.
Pilkington Building Products Europe - Elokuu 2008